top of page

Ensimmäiset pienoismallini rakensin jo lapsena. Harrastus kuitenkin hiipui ja lähes unohtui. Myöhemmin löysin Ikaalisista, Ikatasta, mallinrakentajan koulutuslinjan ja innostuin aiheesta uudelleen. Valmistuin artesaaniksi syksyllä 2016.

Pidän erityisesti puun työstämisestä. Se on lämmin ja luonnonläheinen materiaali, niin että sen kanssa työskennellessä mieli on hyvä.

Toinen mielenkiinnon kohteeni on valokuvaus. Sen suhteen olen itseoppinut. Olen ostanut aihetta käsitteleviä kirjoja, lukenut mm. strobist.blogspot.fi-sivustoa ja kaikkia muita löytämiäni mielenkiintoisia sivuja. 

Pidän erityisesti ihmisten kuvaamisesta. Olenkin kuvannut mielelläni muotokuvia, häitä, syntymäpäiviä, hautajaisia yms. Esineiden kuvaus on myös sytyttänyt minut, kun olen saanut opetella kuvaamaan pienoismalleja.

Harrastuksiini kuuluvat käsityöt ja lukeminen. Pidän erityisesti aiemman ammattialani kirjallisuudesta ja kaunokirjallisuudesta. Valokuvaus-sivulla on nähtävissä joitakin tekemiäni puukkoja. Mielenkiinto niiden tekemiseen syntyi teologian opintojen ohessa laatikon pohjalla vuosikaudet lojuneesta isosta kiinalaisesta lihaveitsestä. Modifioin siitä paremmin käteen istuvan Santoku-tyyppisen veitsen, jolla olisi myös käyttöä. Suunnittelu ja konkreettinen rakentaminen innostivat harrastamaan puukkojen tekemistä.

Taustalla mielenkiinto

bottom of page